15. syyskuuta 2009

Spotify tekee kokoelmalevyt tärkeiksi

Spotifytä käyttäessäni huomasin kuinka erilailla suhtaudun kokoelmiin sähköisessä muodossa verrattuna kokoelmiin esim. CD-levyillä. Kokoelmalla tarkoitan niitä useamman eri artistin hittibiiseistä muodostuvia sekalaisia julkaisuja joita marketit ovat pullollaan.

1. joulukuuta 2008

Musiikkia

Olen säveltänyt musiikkia useisiin lyhytelokuviin. Tekemäni musiikin lisäksi olen tuonut esille leyjä ja asioita jotka ovat vaikuttaneet sävellystyöhöni ja musiikkimakuuni.

6. elokuuta 2008

Musiikkia elokuvaan "Sweet Smell of Conform"

Sweet Smell of Conform on lyhytanimaatio konetyöläisestä joka kärsii muistinmenetyksestä. Hän ei muista kuka häntä pitää tehtaassa vangittuna.

Tässä hieman tarinaa siitä kuinka animaatioon tehtiin musiikit.

1. toukokuuta 2008

Musiikkia elokuvaan "Leikkiäkö vain?"

Leikkiäkö vain? on lyhytelokuva, joka pohjautuu Anton Tsehovin samannimiseen novelliin.

Tätä projektia varten tarvittiin "viipyilevää musiikkia" ja Mikko Vuoristo antoi tunnelmapalaksi Saksikäsi-Edwardista otetun kappaleen. Suunnitelmissa oli toteuttaa loppuun lauluosuus. Totesin aikani ja resurssieni olevan siihen aivan riittämättömiä, joten Tomi Pelli otti sen sävellettäväkseen ja lupasi äänittää piano- ja lauluosuudet.